Kansalainen Karuranta

”Nato-optio” on olemassa?

Optio tarkoittaa johdannaissopimusta, jossa option myyjä eli asettaja antaa sitovan lupauksen kaupan tekemisestä. Tällaista Nato-optiota ei kuuleman mukaan ole missään allekirjoitettuna. Mutta tällaisen voisi helposti tehdä. ”Nato-optio” hakasulkeissa tarkoittaa, että Suomen pitää kuitenkin varata mahdollisuus hakea Nato-jäsenyyttä. Näin on tehty ja on siis ainakin toimiva keskustalainen näkemys. Muitakin on.

 

Pokeritermein voisi presidentti korottaa reilusti panoksia Trumpin kanssa pelatessaan ilmoittaen, että tällainen sopimus tarvitaan, jossa materiaaliapua tulee, mikäli Venäjä hyökkää Suomeen. Vastavuoroisesti Suomi lupaa olla liittoutumasta Venäjän kanssa. Jälkimmäinen tilanne olisi Naton kannalta katastrofaalinen, koska Viro, Ruotsi ja pohjois-Norja olisivat käytännössä avuttomassa tilanteessa. Tässä kohtaa Sauli voisi vähän ”bluffata”, että jos ei Trump innostu, niin Putin kyllä tekee diilin.

Nato ilman Yhdysvaltoja olisi yhtä vakuuttava, kuin muinainen Kansainliitto, joten Trump on se, jonka kanssa diilit tehdään. Minua ainakin henkilökohtaisesti arveluttaisi seistä Stoltenbergin johtamassa kilpirintamassa turkkilaisen ja romanialaisen välissä luottaen, että italialainen turvaa selkäpuolen.

 

Kaikkien kannalta on viimekädessä paras, että Suomi pysyy liittoutumattomana. Nato ei pidä siitä, että se Suomen liittyessä näyttäytyisi juuri Moskovaa piirittämään suunnatulta liittoumalta ja aiheuttaa varmasti närkästystä itänaapurissa. Venäjä ei tykkää, koska se tietää, ettei pystyisi tässä tapauksessa turvaamaan rajojaan näiltä osin Naton hyökätessä.

Suuren maailman palon (nro3) sattuessa Suomen ollessa Venäjän kanssa liitossa pahimmat myllytykset käytäisiin pohjoisessa saamelaisten poronhoitoalueella ja Norjassa kun taas Nato-Suomessa naurismaat myllättäisiin pahiten välillä Helsinki-Moskova. Liittoutumattomana meillä on pieni mahdollisuus välttää veriset vaatteet. Tämäkin vain, mikäli meillä on riittävän tehokas omasuojaus eli puolustusvoimat.

 

”Palovakuutusta ei saa silloin kun talo palaa”

Tällaista arvoituksellista mantraa hokevat mm. eversti (evp) Jukka Ahlberg Verkkouutisissa ja käytännössä kaikki muutkin asiaa puoltavat ajattelematta ollenkaan mitä se tarkoittaa. Tässä yhteydessä vakuutus siis korvaisi palaneen talon tai tuhoutuneen armeijan. Meitä, jotka kuulumme tuhoutuneeseen armeijaan ei juuri lohduta itsemme korvaamisella jollain muulla. Vakuutusrahojen sijaista käyttäisin varat talon palosuojaamiseen eli ennaltaehkäisemiseen. Miksiköhän Nato-kumppanuus tai JEF-sopimus ovat olemassa, kun ne eivät näemmä suojaa miltään eikä tarkoita mitään?

 

Tämä koko blogi oli siis puhdasta asioiden leikittelyä ääneen, kuten lähes aina kirjoittaessani ilman valvojaa. Mikään ei perustu mihinkään faktaan eikä kenenkään pidä kimmastua, saati syytellä joksikin muuksi kuin vanhoillisisänmaalliseksi. Isovanhempien koti jäi vanhan Sallan puolelle ja toisen veljeni vanhusten koti jäi kyllä paikalleen Hautajärvelle, mutta jokainen sotahistoriaa lukenut ymmärtää kyllä mistä kumpuaa paikallisten lasten ryssäviha.

Erään tutkimuksen mukaan enää 66 prosenttia suomalaisista on sitä mieltä, että jos Suomeen hyökätään, niin suomalaisten on puolustauduttava aseellisesti kaikissa tilanteissa, vaikka tulos näyttäisi epävarmalta.

Itse kuulun tähän ryhmään.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (9 kommenttia)

Käyttäjän pakanapoika kuva
Torsti Karuranta

On pakko kertoa aiheeseen liittyvä keventävä vitsi.
60-luvulla opiskelijamellakoiden aikaan poliisipartio pysäyttää auton, jota kuskaa musta, rastapäinen kaveri.
”Ei suinkaan mellakoimaan tultu?” poliisi kysyy.
”En usko väkivaltaan. Olen rauhan mies.”
”Entäs tuo penkin alta pilkottava pesäpallomaila?”
”Se on niitä varten, jotka eivät usko.”

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri

Itse joskus muinoin, vielä poliisina ollessani, pikku mellakkapaikalle lähtiessäni otin poliisiauton penkin alta pesäpallomailan olalle ja laitoin käteen hanskat, joissa vasemmassa rystysessä luki "sairaalaan" ja oikeassa "teholle". Eikä ole vitsi vaan tehokasta. Herätti huomiota ja rauhoitti.

Käyttäjän pakanapoika kuva
Torsti Karuranta

Käsittääkseni tuo on nykyisin asiakkaan provosoimista ja siitä pääsee samaan riviin pahisten kanssa. Pelkkä teleskooppipampun nostaminen irti olkapäästä on nykyisin provokaatiota ja lyönnit muualle kuin reiden tai olkavarren ulkopintaan katsotaan pahoinpitelyksi.

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

"Minua ainakin henkilökohtaisesti arveluttaisi seistä Stoltenbergin johtamassa kilpirintamassa turkkilaisen ja romanialaisen välissä luottaen, että italialainen turvaa selkäpuolen."

Turkkilaiset ovat edellämainituista ryhmistä ehkä kovapintaisimpia. Hehän antoivat Gallipolissa selkään sekä briteille ja australialaisille.

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri

Ei millään pahalla mutta täysin surkeaa pohdintaa:

Ei Nato-optiota ole olemassa noillakaan perusteilla. Ajatus siitä että Suomi varaa oikeuden hakea Nato-jäsenyyttä on yhtä typerä kuin jos Suomi varaa oikeuden olla hakematta. Molemmat ovat suvereenin valtion oikeuksia varaamattakin. Nato-optio olisi olemassa jos Suomella olisi Naton jäsenmaiden ja Naton jo hyväksymä jäsenyys myönnettynä ja Suomi voisi pitää sitä taskussa pahan päivän varalta ja lunastaa se myöhemmin. Huomaatko eron?

Suomen liittoutuminen Venäjän kanssa on kommunistien, venäläisten ja venäjäpalvojien märkä uni.

Suomen puolustusvoimat eivät pärjää yksin missään tilanteessa Venäjää vastaan. Huoltovarmuus katkeaa ensimmäisenä ja sen jälkeen loput. Sitä paitsi, pikku fakta tiedoksi, Suomi ei ole liittoutumaton.

Et tajua palovakuutuksen merkitystä? Suurella todennäköisyydellä maksat itse vakuutuksia parasta aikaa jonkun syyn vuoksi. Se syy on ulkoturvallisuudessa aivan sama: Jos pahin tapahtuu, sinulla on sopimusperusteinen mahdollisuus saada apua ulkopuolelta jotta voit minimoida vahingot ja parhaassa tapauksessa aloittaa uudelleen. Ei se sen vaikeampaa ole tajuta. Suomi on tehnyt paljon sotilaallisia sopimuksia jotka eivät velvoita osapuolia kriisitilanteessa. Itse kutsun moisia sopimuksia haistapaskasopimuksiksi koska niillä ei ole paskan vertaa arvoa.

Enkä loukkaantunut kirjoituksestasi. Itse todennäköisesti kuulun porukkaan joka ei tule puolustamaan Suomea poliitikkojen ja Suomessa asuvien hölmöläisten tekemien virheiden vuoksi. Vaikea kuitenkin sanoa etukäteen.

Käyttäjän pakanapoika kuva
Torsti Karuranta

Ihan mielenkiinnosta, Pasi. Mitä mieltä olet JEF-diilistä?
Ja toisekseen väittämääsi, ettei Suomi yksinään pärjäisi suurta valloittajamaata missään tilanteessa pidän aavistuksen epäilyttävänä katsoen Venäjän aikaansaannosta neljän vuoden aikana Ukrainassa. Krimin valtaus vastaa sotilaallisesti Ahvenanmaan miehitystä ja lukemani perusteella Venäjän armeijan moraali ei ole ihan sieltä parhasta päästä.

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

Venäjän armeijan moraali ei ole sama kuin Venäjän palkka-armeijan moraali.
Palkka-armeijaksi lasken mm. Venäjän kaikki lukemattomat erikoisjoukot, jotka suorittivat mm. Krimin operaation keskeiset toimenpiteet. Kyseisten joukkojen (taistelu) moraali on vähintäänkin samaa tasoa länsimaisten erikoisjoukkojen kanssa.

Ei Venäjällä enää marssiteta totaalihumalaisia joukkoja nelirivissä konekiväärituleen, kuten vielä talvisodan alussa. Kollaalla, Summalla ja Taipaleella ei ole nykysodankäynnissä enää mitään mahdollisuuksia kestää.

Näin ollen on täysin turhaa tuijottaa Venäjän tekemisiä Ukrainassa.

Totaalisessa konventionaalisessa sodassa Venäjän armeija olisi marssinut Kiovaan viikossa. Kasakka sai mitä halusi. Tästä syystä Ukrainan kriisi ei enää oikein ylitä uutiskynnystä läntisessä mediassa.

Käyttäjän pakanapoika kuva
Torsti Karuranta Vastaus kommenttiin #6

Talvisodan nelirivejä en enään muista, mutta olen lukenut useita venäläisiä sotakirjoja ja kirjoja sodasta. Tsetsenian ja Georgian sodissa taistelumoraali on ollut alamaissa ainakin venäläisten taistelijoiden näkökulmasta. Arkadi Babtshenkon Sodan värit on kohtuullisen hyvä kuvaus tsetsenian sodasta.
Mieleen jäi varsinkin kun eversti möi polttoainerekan tsetseeneille, ilmoitti sen tuhoutuneen ja teki kostohyökkäyksen johonkin random-kylään. Vastaavasti varusmiehet myyvät yleisesti ammuksia, kranaatteja ja mitä tahansa rahan arvoista tavaraa tsetseenisisseille, jotka pitävät taukoa venäläisten tappamisesta kaupanteon ajan.

Käyttäjän mattivillikari kuva
Matti Villikari

Oletan, että pelkkä puolustussopimuksen allekirjoittaminen ei käynnistä sotaa niin kuin valtaosa suomalaisista kuvittelee. Saatan kuitenkin olla väärässä.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset